Tyypillisimmät rokotukset

Tyypillisimpiä rokotuksia ovat muun muassa MRP-, polio-, jäykkäkouristus- ja kurkkumätärokotukset. Rokotuksia annetaan kaikissa Lääkärikeskuksissa. Lääkärikeskus Matkailuklinikka on erikoistunut matkailijoiden rokotuksiin.

Matkailijan rokotukset

Voimassa olevat rokotukset ovat matkalle lähtijän tärkeä turva kohdemaassa esiintyviä sairauksia vastaan. Jo matkaa suunnitellessa kannattaa ottaa selvää, mitä rokotuksia kohdemaassa tarvitaan. Mitä kauemmas matka suuntautuu, sitä tärkeämpää on, että rokotukset ovat kunnossa ja otettu hyvissä ajoin. Rokotustarve määräytyy matkakohteen lisäksi matkustustavan mukaan.

Lisätietoa matkailijan rokotuksista saa Lääkärikeskus Matkailuklinikalta.

Influenssarokotus

Influenssarokotus on ajankohtainen erityisesti syksyisin. Riskiryhmät, kuten lapset ja vanhukset sekä esimerkiksi astmaatikot, voivat saada influenssarokotuksesta helpotusta talvikauden epidemia-aikaan.

Papilloomavirusrokotus

Kohdunkaulansyöpää aiheuttavaa papilloomavirusta vastaan voi suojautua rokotteen avulla. Papilloomavirusrokotus antaa parhaan suojan kun se otetaan riittävän nuorena, mieluiten ennen ensimmäistä yhdyntää.

Asiantuntijat

  • Aalto Ulla
    Työterveyslääkäri, geriatrian erikoislääkäri
  • Erra Elina
    Yleislääkäri, Matkailulääkäri
  • Guo Johannes
    Työterveyslääkäri, yleislääkäri
  • Kantele Anu
    Dosentti, sisätautien ja infektiosairauksien...