Työterveyshuolto työntekijälle
Työterveyshuollon keskeinen tehtävä on seurata ja ylläpitää työntekijöiden terveyttä ja ennaltaehkäistä työperäisten sairauksien syntyä.
Yksilön työkyky voi heiketä esimerkiksi sairauden tai oman elämäntilanteen ongelmien vuoksi. Työn sujumisen häiriöt voivat liittyä myös työhön, työprosesseihin, työn organisointiin, työyhteisön ja organisaation toimintatapoihin ja työympäristöön.
Ennaltaehkäisevään työterveystoimintaan kuuluvat mm.:
- terveyden edistäminen ja sairauksien ennaltaehkäisy,
- motivointi omatoimiseen terveyden edistämiseen ja tasapainoiseen elämänhallintaan,
- työturvallisuuden tukeminen,
- alentuneen työkyvyn havaitseminen mahdollisimman varhain,
- työ- ja toimintakyvyn selvittäminen, arviointi ja seuranta,
- työn kuormitustekijöiden selvittäminen,
- toimenpide-ehdotusten tekeminen ja niiden seuranta,
- vajaakuntoisen työntekijän työssä selviytymisen seuranta ja edistäminen,
- kuntoutustarpeen selvittäminen,
- kuntoutusta koskeva neuvonta ja
- ohjaaminen lääkinnälliseen tai ammatilliseen kuntoutukseen.
Ennaltaehkäisy on työterveyshuollon perusta
Ennaltaehkäisy ja ennakoiva toiminta on työterveyshuollon perusta. Työterveyspainotteinen sairaanhoito tukee ennaltaehkäisyä ja on merkittävä osa terveyden ja työkyvyn ylläpitämistä ja palauttamista.
Lääkärikeskus toteuttaa sairaanhoitoa asiakkaan työterveyshuoltosopimuksessa sovitussa laajuudessa.
Ajanvaraus työterveyshoitajalle tai -lääkärille
Työterveyshoitajien, -lääkäreiden, -fysioterapeuttien ja -psykologien yhteystiedot löytyvät asiantuntijahausta tai toimipisteiden sivuilta. Ajan voi varata internet-ajanvarauksen kautta tai puhelinpalvelustamme, joka on auki 24 tuntia vuorokaudessa.

